Yhteystiedot

Merja Nissinen
Syrjäntie 24
79700 Heinävesi
0505325005

Uusimmat kuvat

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:
11159 kpl

Pakkasta pidellessä

Keskiviikko 1.2.2012 klo 12:35 - Merja


Ihan liian kylmää puuhastella juurikaan mitään ulkona koirien kanssa. Aamuisin on pakkasmittari pojottanut tuolla -30 astetta ja enemmän... Onneksi näin päivällä laskee alemmas, voi sentään vähän olla pihallakin.

Reneen kanssa käytiin lauantaina möllitokoissa ja vaikka neidin mielentila olikin varsin haasteellinen, saimme koko lailla hyvän suorituksen, vaikka pisteet jäivätkin 131,5:teen. Ensinnäkin jos lähdetään ihan siitä, että kaikista kolmesta alokasluokan koirista Renee oli ainoa, joka oli koko ajan ohjaajan hallinnassa... :) Siis tuosta hirmuisen energisestä mielentilastaan huolimatta. Se olikin kaikkein hienoin homma. Huippupisteitä ei mistään liikkeestä tullut, seuraamiset muuten ok, mutta poikitus oli aika häiritsevää (tiedän siis mitä reenata...). Liikkeestä maahan ok, luoksetulossa liikaa vauhtia ja siksi törmääminen, lisäksi toinen käsky sivulle tuloon. Liikkeestä maahan onnistui!!!! Hyppy oli aika lähellä "yleisöä" ja luulen sen vaikuttaneen siihen, että Renee hyppäsi ja kiersi saman tien luokseni takaisin. Katsoi nimittäin yleisöä sillä silmällä, että otti siitä painetta. Sama toistui kolmesti, enkä enää sitten yrittänytkään. Tästä liikkeestä siis nolla. Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen, sillä kaikkiin, mistä pisteitä jäi, oli selvä syy. Ja se, että koira pysyi hallinnassa sille isoista häiriöistä huolimatta, on ihan kakun arvoinen juttu. :)

Eilisissä reeneissä sitten harjoiteltiin vähän hyppyjä, seuraamista ja vielä tuota liikkeestä pysähtymistä. Myös luoksetulo oli harjoitusten listalla, eikä ohjaaja taida enää palkata suusta tuossa liikkeessä...

Ulkoilu on ollut nyt aika vähäistä ja  Reneessähän se näkyy. Rostock ottaa rauhallisemmin, mutta intoa siihenkin kertyy.

 

 

Hevosten kanssa on ratsastaminen ollut nyt todella vähissä. Bellahan on ratsastus kunnossa vasta ensi viikolla (tai siis lupa ratsastaa...), mutta Daisykin on seissyt jo melkein puolitoista viikkoa. Sunnuntaina käytiin sen kanssa heppailemassa harjoitusestekisoissa Lekolla 40cm luokka. Lopputulos oli hylätty. Ensimmäinen este oli kauhistus kaikkien kavereiden jätettyä hänet ja toinen kielto tuli suhteutetusta välistä, kun neiti oli vielä niin fiiliksissä edellisen esteen ylittämisestä, että toinen tuli eteen ihan liian pian.... :) Jostain esteestä tippui vielä puomikin. Lopputulos oli kuitenkin ihan hyväksyttävä, sillä eihän me olla oikeastaan edes hypätty... :)

Daisyn suhteen sain tänää todella hyviä uutisia. Sähköpostieni laitto englantiin tuotti hedelmää ja Daisyn kantakirja kelpoisuus suomeen varmistui. :) Uutta kotiahan neiti etsii, mutta nuo uutiset kelpaavat varmasti sinnekin. :)


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: