Merja Nissinen
Syrjäntie 24
79700 Heinävesi
0505325005
Merja Nissinen
Syrjäntie 24
79700 Heinävesi
0505325005
Käyntejä kotisivuilla:
9652 kpl
Minä itseOlen kahdeksankymmentä luvun alussa syntynyt täysin eläinhöperö naisihminen. Asun Heinäveden syrjäkylillä koirieni, muutaman hevosen, muutaman kissan ja kanin kanssa, Olen aivan alunperin lähtöisin Huittisista, mutta jo mitään ymmärtämättömänä olen perheen kanssa muuttanut tänne Savoon, jossa olenkin asunut vähän siellä sun täällä. Kaikki kouluni olen käynyt täällä savossa. Peruskoulun jälkeen hevoskouluja ja juuri joulukuussa 2009 tuli merkonominkin paperit. Olen töissä asiakaspalvelualalla ja samalla työnantajalla vuodesta 2001 lähtien. Harrastuksina minulla siis on koirien lisäksi hevoset, joita olen harrastanut alle kymmenen vanhasta. Koirat ovat tulleet elämääni vasta, kun olen muuttanut pois kotoa, sillä vanhempani eivät ymmärrä, mistä kaikesta koiraton ihminen jääkään paitsi... ;) Aiemmin minulla oli muutama muun rotuinen, sillä kuuntelin ihmisiä, jotka sanoivat dobberin olevan sopimaton ensimmäiseksi koiraksi. Uskon heidän olevan oikeassa. On hyvä tietää koirista enemmän ja pystyä myös kouluttamaan niitä. Dobermanni on normaalimmillaankin virtaisa ja aktiviteettia tarvitseva ystävä. Sohva- tai seurakoiraksi se ei sovellu ja mielestäni on väärin yrittää niitä moiseen muottiin edes yrittää tunkea. Dobermanni on palveluskoira. Vasta näiden dobbereiden kanssa olen alkanut harrastaa koirieni kanssa enemmän ja kiinnostunut myös kokeista niiden kanssa. Kasvatustoimintani on tarkoitus olla pienimuotoista harrastelua, mutta ennen kaikkea rodun parasta palvelevaa. Coppereye`d Black kennelnimi tuli hommattua vasta aivan äskettäin jo valmiiksi tulevaisuuden varalle. |